Ajankohtaista

Arjen sankarit -kiertue liikkeelle

Ortaidin ja Ortodoksisen Lähetyksen yhteinen Arjen sankarit -kiertue starttaa helmikuussa Valamosta. Tarkoituksena on vierailla suuressa osassa ortodoksisia seurakuntia vuoden 2012 aikana ja jakaa kokemuksia arjen sankaruudesta Suomessa ja maailmalla.

Kiertue liittyy kiinteästi 20. helmikuuta alkavaan suuren paaston keräykseen, joka kantaa myös nimeä "Arjen sankarit". Keräyksellä tuetaan naisten koulutusta ja työllistymistä Moldovassa ja Tansaniassa.

Tarkempi kiertueohjelma löytyy Toivonkantajien sivuilta www.kirkkotoimii.fi.

Ortaid 26.1.2012

Talvi kurittaa köyhiä perheitä Moldovassa

Köyhimmät taloudet kärsivät talvesta Moldovan maaseudulla. Pienet tulot eivät riitä lämmitykseen. Kaikkein vaikein tilanne on vanhusten talouksissa ja pienten lasten perheissä.

Ortaidin kumppani Soarta on raportoinut jo kolmen ihmisen kuolemasta kylmissä oloissa. Yhdessä kylässä kuoli kaksi vanhusta kylmyyteen ja eilen illalla tuli uutinen pienen lapsen kuolemasta.

Talvi ei ole tavallista ankarampi, mutta köyhimpien ihmisten olot ovat vuosi vuodelta hankalammat. Kaikilla ei ole ruuan hankkimisen jälkeen enää varaa ostaa puuta ja hiiltä. Osassa kodeista ei ole ikkunalaseja.

Ortaidin kautta voi tukea lämmityshiilen ja puun hankkimista Sorocan maakunnan köyhiin kyliin. Lahjoitustiedot: FI63 5480 0520 0164 35, viite 12179.

Ortaid 19.1.2012

Joulupaastokeräys herätti ihmiset

Perinteiseen joulupaastokeräykseen on lahjoitettu yli 21 000 euroa. Talouden taantumasta huolimatta karjalaisten ja kenialaisten lasten ruokailua tuettiin ennätyksellisen paljon.

Paastokeräyksen tuotto ohjataan Ortaidin ja Ortodoksisen Lähetyksen kumppanien kautta Karjalaan ja Keniaan.

Järjestöt kiittävät lämpimästi kaikkia lahjoittajia tärkeästä tuesta lasten päivittäisen ruuan tarjoamiseksi.

Ortaid 2.1.2012

Ortaid saa tukea Moldovaan

Ulkoministeriö on tehnyt päätökset kehitysyhteistyötuen myöntämisestä vuosille 2012–2014. Ortaidille on myönnetty tukea Moldovassa toteutettavaan naisten työllistämishankkeeseen.

Ortaidin ja moldovalaisen Soarta-järjestön kolmivuotinen hanke on jatkoa ihmiskaupan vastaiselle tiedotushankkeelle, joka toteutettiin vuosina 2010–2011.

Yksi hankkeen merkittävimmistä tuloksista oli maalla asuvien naisten oma kokemus siitä, että he voivat jäädä kotimaahansa, kouluttautua ja parantaa työllistymismahdollisuuksiaan sen sijaan, että he olisivat pakotettuja lähtemään ulkomaille epävarmoihin oloihin ja joutua jopa ihmiskaupan uhriksi.

Seuraavan kolmen vuoden aikana työllistämishanke keskittyy Sorocan maakunnan kylissä asuvien naisten kouluttamiseen ja yrittäjyyden kannustamiseen. Lisäksi tuetaan kumppanijärjestön työntekijöiden osaamisen kasvattamista.

Hanke kannustaa hyödynsaajia eli uusia yrittäjänaisia ja paikallisia yrittäjiä osallistumaan ihmiskaupan uhrien auttamiseen.

Ulkoministeriön myöntämä tuki kolmeksi vuodeksi on yhteensä 135 736 euroa. Ortaidin omavastuuosuus on 24 100 euroa ja Soarta tukee hanketta 15 000 eurolla.

Ortaid 9.12.2011